Lasten taidefestivaali Hippalot järjestetään Hämeenlinnan Verkatehtaalla koulujen alkua edeltävänä viikonloppuna 1.-4.8.
Taide kohtaa tieteen Hämeenlinnassa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun Suomen vanhin lastenfestivaali Hippalot saa vuosittain vaihtuvaksi teemakseen innostavan ja ajatuksia herättävän tieteen. Neljän päivän aikana nautitaan monipuolisesti teatteria, nukketeatteria, sirkusta, musiikkia, kirjallisuutta, näyttelyitä ja työpajoja. Bio Rex esittää festivaalin henkeen sopivan elokuvaohjelmiston. Hippaloiden kohderyhmänä ovat 0-12 –vuotiaat lapset perheineen, isovanhempineen ja ystävineen.
Hippaloiden pääesityksenä nähdään kahden mielenkiintoisen sirkuskollektiivin yhteisteos kun Hands some Feet ja Opus Company yhdistävät voimansa Colorsphere -teoksessa Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä lauantaina 3.8. Esityksessä yhdistyy jongleeraus, akrobatia, fyysinen teatteri ja oivaltavasti käytetty teknologia. Värikäs sirkusteos ilahduttaa yhtä lailla yli 4-vuotiaita kuin aikuisiakin.
Verstas-näyttämöllä nähdään Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU:n Vedet, jossa tutustutaan sateeseen, meriin ja lirahduksiin eli veden eri olomuotoihin. Nukketeatteri Sampo tuo festivaalille keksijänero Leonardo da Vincin innoittaman teoksensa Leonardon lentävät apinat. Vauvoja ilahduttaa Teatteri IlmiÖ:n Metsämosaiikki, joka on suunnattu 3-12 kk ikäisille katsojille oman aikuisen kanssa.
Tähtitieteeseen pääsee tutustumaan Ursan kiertävässä planetaariossa, jossa tutkaillaan tähtitaivaan ihmeitä rennolla otteella ja yleisön kysymyksiä kuunnellen. Katuteatteria festivaalille tuo Simon Llewellyn, jonka We are the Champions -teoksessa tutkitaan voittamista ja jongleerataan jalkapalloilla.
Työpajaillen tieteen maailmaan
Hippaloiden monipuolinen työpajakattaus vie festivaalikävijät tieteen ja taiteen maailmaan. Työpajoissa rakennetaan mekaanisia pienoisveistoksia, robotteja ja kaleidoskooppeja. Kävijät pääsevät myös tutkimaan värejä värilaboratorioon, tekemään konemusaa ja osallistumaan keppihevosvalmennukseen. Sirkustaiteilija Simon Llewellyn ohjauksessa tutustutaan sirkukseen ja freestylejalkapalloon.
Maksuttomissa työpajoissa reippaillaan Lasten Liikunnan Tuen Leikkipihalla, tutkitaan veden liikettä ja kasvun ihmettä Lasten puutarhalla ja rakennetaan ihmevekottimia Aalto yliopiston opiskelijoiden kanssa. Paikalliset taidelaitokset tuovat tuttuun tapaan oman panoksensa Hippaloiden ohjelmaan. Taidemuseossa ratkotaan planetaarisia pulmia, Museo Militarian kanssa rakennetaan siltoja, Kaupunginmuseon kanssa askarrellaan taivaankappaleita ja kirjaston kanssa tutustutaan siihen, mitä tieteilijät tutkivat.
Lukulavan tähtenä nähdään tänä vuonna tiedetubettaja Zone VD eli Joona Leppälä. Hän on kirjoittanut suositun tiedekirjasarjan, josta ilmestyi viimeisimpänä Pelottavan tiedon jäljillä.
Rennosti HIPPO-lavalla
Verkatehtaan rantaan nousevan HIPPO-lavan ohjelma on tälläkin kertaa runsas. Torstaina avajaiskonsertissa nähdään kävijäkyselyissä esiintyjäksi jo pidemmän aikaa toivottu Mutaveijarit. Perjantaina festivaaliväkeä viihdyttää laulaja-lauluntekijä Ville Karttunen. Lauantaina lauteille kiipeää Lasten laulavat tiedekysymykset, jonka solisteina kuullaan Mari Rantasilaa, Suvi Isotaloa sekä Jouni Aslakia. Sunnuntaina on hämeenlinnalaisen Musiikkiteatteri Spektrin seikkailukonsertin vuoro.
Festivaalin koko ohjelma löytyy osoitteesta: www.hippalot.fi. Esitysten ja työpajojen liput ovat myynnissä 1.6. alkaen Verkatehtaan lippukaupassa sekä Lippupisteen verkkokaupassa ja toimipisteissä kautta maan .
Lasten taidefestivaali Hippaloiden järjestämisestä vastaa Hämeenlinnan kaupungin organisaatioon kuuluva Kulttuurikeskus ARX.
OP Häme on Hippaloiden pääyhteistyökumppani.